Noutoilmoitukset saapuivat postista. Tilauksen saapumisessa meni hieman kauemmin, mutta syynä oli se, että kaukoputket olivat loppuneet Ursan varastosta. Viivästymisestä toki ilmoitettiin.
Pienempään pakettiin oli pakattu:
- Baader Hyperion ClickStop Zoom 8mm-24mm
- Barlow 2x-linssi
- kuusuodin
- aurinkokalvo
Nämä eivät kuuluneet varsinaisen kaukoputken tilauksen sisältöön, vaan tilasin em. välineet erikseen.
Isommassa paketissa oli yhden pahvilaatikon sisälle pakattu useampi eri kokoinen pahvilaatikko sekä läjä ohjeita. Ursan tekemä suomen kielinen lyhyt kasausohje vaikutti varsin selkeältä, joten aloitin noudattamaan sitä. Ensimmäisessä kasauksessa kesti osien toisiinsa liittämisessä sekä ohjeiden luvussa n. 4 tuntia. Osa ajasta meni tappeluun lyhyemmän hienoliikuntasäätimen kanssa, kun siihen oli tehtaalla ruuvattu kiinnitysruuvi liian tiukasti kiinni. Vaikka pakkauksen mukana tuli oma lyhyt ruuvimeisseli, ei sen vipuvoima riittänyt ruuvin avaamiseen. Suosittelen tekemään ensimmäisen kokoamisen sisätiloissa johtuen edellä mainitusta säätämisestä. Lisäksi sisätiloissa voi tutustua valoisassa ympäristössä paremmin jalustan mekanismeihin.
Seuraavana askeleena on perehtyminen
Kaukoputken käyttäjänopas-kirjaan sillä aikaa, kun odotetaan pilvien väistymistä ilta- ja yötaivaalta.